Trooppinen mascarponekakku

20.02.2023

Solerojäätelön makuinen kakku. Tämä on. Täyteläinen, hedelmäinen ja liivatteeton. Appelsiininen kakkupohja, mangokompotti, trooppinen mascarponemousse ja -kiille. Pala aurinkoa lautasella.

20 cm irtopohjavuoka, noin 10-12 palaa

POHJA
50g voita
1 iso kananmuna
0.75 dl sokeria
0.5 dl appelsiinin puristettua mehua
1.25 dl vehnäjauhoja
0.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl vaniljasokeria
2 tl appelsiinin kuoriraastetta

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa 20cm kakkuvuoka leivinpaperilla.
  2. Sulata voi. Pese appelsiini ja raasta kuorta hienoksi raasteeksi. Purista appelsiinista mehu. 
  3. Mittaa vehnäjauho, leivinjauhe ja vaniljasokeri kulhoon. Sekoita yhteen.
  4. Vaahdota muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon voisula ja appelsiinin mehu. Sekoita tasaiseksi. Siivilöi joukkoon jauhoseos ja kääntele tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 15 minuuttia.

MANGOKOMPOTTI
200g tuoretta mangoa (kuorittu, pilkottu paino)
0.75 dl hillosokeria
1 rkl sitruunamehua

-Pilko mango aivan pieneksi paloiksi. Laita kattilaan hillosokerin ja sitruunamehun kanssa. Keitä 5-8 minuuttia. Siirrä kompotti toiseen astiaan ja anna jäähtyä täysin.


MASCARPONEMOUSSE
250g mascarpone
2.5 dl Flora kuohu (Vispikerma käy myös, sitä käyttäessä voi joutua laittamaan enemmän vaniljakreemijauhetta)
200g trooppinen sose esim. Bonne
0.5 dl tomusokeria
0.5 dl (25-30g) vaniljakreemijauhetta (voit korvata 3-4 liivatteella)

-Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja vatkaa yhteen. Lisää sose ja sekoita. Vatkaa lopuksi sekaan tomusokeri ja vaniljakreemijauhe. Massa paksuuntuu vaniljakreemijauheen lisäyksen jälkeen ja asettuu vielä lisää jääkaapissa.

- LIIVAATTEELLA TEHTY: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa mascarpone ja trooppinen sose yhteen. Kuumenna vettä noin 0.25-0.5 dl ja sekoita veden joukkoon puristetut liivatteet. Kaada ohuena nauhana liivateseos mascarponeseoksen joukkoon kokoajan vatkaten. Lisää joukkoon kermavaahto. Mausta tomusokerilla/ sokerilla.


KIILLE (tee vasta kun kakku on muuten valmis)
250g trooppinen sose esim. Bonne
1 ps Vegegeeliä (tai 2 liivatelehteä)

-Laita 150g sosetta erilliseen astiaan. Laita loput 100g sosetta kattilaan ja lämmitä kuumaksi. Lisää kuumaan soseeseen Vegegel ja sekoita voimakkaasti. Lisää kuuma soseseos astiassa olevan soseen sekaan ja vatkaa yhteen. Anna hieman jäähtyä ennen moussen päälle laittoa. Mutta sekoita välillä ettei kerkeä hyytelöityä.

KOKOAMINEN
-Aseta pohja tarjoiluvadille. Levitä mangokompotti pohjan päälle. Aseta reunakalvo tai irtopohjavuuan reuna pohjan ympärille. Jos haluat piilokakun, täytyy reunuksen olla isompi kuin pohja. Levitä mousse päälle ja laita jääkaappiin tekeytymään. Lisää kiille kun kakku on hetken kerennyt asettua jääkaapissa. Anna hyytyä ja tekeytyä seuraavaan päivään.


KORISTELU
-Olen käyttänyt tässä kakussa koristelussa tuoretta mangoa, appelsiinin siivuja, jugurttirusinoita, pistaasipähkinää murskattuna, sekä pääsiäismunia. ( Tällaiset kovakuoriset pääsiäismunat olivat huonoja kostean pinnan takia. Pääsiäismunista alkoi kuori sulaa kosteudesta.)