Pätkis-Aprikoosikakku

27.03.2023

liivatteeton

Suklainen, mutta mintun raikas. Kosteiden kaakaokakkupohjien välissä aprikoosihilloa, pätkismoussea, sekä lisänä murusteltuna minttutäytekeksejä. Keksimurun voi halutessaan jättää pois.
Pääsiäisteemainen koristelu syntyy helposti riisinuudelista ja suklaamunista.

OHJE halkaisija 20cm, 18-20 henkilön.

POHJA

• 5 dl vehnäjauhoja
• 2 dl kaakaojauhetta
• 3/4 tl leivinjauhetta
• 1 tl soodaa
• 1 tl suolaa
• 5 dl sokeria
• 3 kananmunaa
• 150g ranskankermaa
• 1 1/2 dl maito
• 1 1/2 dl rypsiöljyä
• 2 3/4 dl kahvia tai lämmintä vettä

- Laita uuni päälle 175 asteeseen. Esivalmista 2 x 20 cm kakkuvuokaa vuoraamalla ne leivinpaperilla tai voitele ja jauhota.
- Siivilöi kulhoon vehnäjauhot ja kaakaojauhe. Lisää leivinjauhe, sooda ja suola. Sekoita.
- Vaahdota kevyesti munat ja sokerit.
- Sekoita erillisessä kulhossa kosteat aineet yhteen.
- Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen kuivia- sekä kosteita aineita. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- Kaada taikina vuokiin tasaisesti.

- Paista uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla.
- Anna pohjien vetäytyä hetki vuoissa ja kumoa sitten esim. ritilälle jäähtymään.
- Leikkaa jäähtyneiden pohjien kupera pinta ensin suoraksi ja leikkaa sitten pohjat kahteen osaan. (yht. 4 kpl pohjia)


PÄTKISMOUSSE + KUORRUTE (liivatteeton)

• 2 levyä (yht. 242g) Pätkis-suklaata
• 150g maitosuklaata
• 2 dl kuohukermaa
• 4 dl vispikermaaa
• 400g tuorejuustoa (Philadelphia maustamaton)

- Pilko suklaat pieniksi paloiksi kulhoon.
- Kuumenna kuohukerma kiehuvan kuumaksi. Kaada kuuma kerma suklaapalojen päälle ja anna olla hetki. Sekoita seos tasaiseksi massaksi. Anna jäähtyä huoneenlämmössä. (Jäähtymiseen riittää noin 30 minuuttia, kunhan seos ei ole kuuma tai lämmintä.)
- Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
- Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto. Vatkaa jäähtynyt suklaaseos tuorejuuston joukkoon muutamassa erässä. Kunnes kaikki suklaaseos on lisätty, vatkaa seos vaahdoksi.
- Kääntele lopuksi kermavaahto joukkoon.

MUUT TÄYTTEET

• 12 kpl minttutäytekeksejä

• 400-450g aprikoosihilloa


KORISTEET

• 1 ps (55g) riisinuudelia
• 50g maito-/ tummaasuklaata
• pääsiäismunia
• minttua
• 25 g tummaasuklaata (Kakun reunalla olevat suklaakohdat)

- Linnunpesä: Sulata 50g suklaata vesihauteessa tai mikrossa. Murenna riisinuudeli sulaan suklaaseen ja sekoita. Kaada seos leivinpaperille ja muotoile pesä. Anna kovettua jääkaapissa.

KOKOAMINEN

- Aseta kakkupohja kakkualustalle. Lusikoi aprikoosihilloa päälle, ei ihan reunaan saakka.
- Lusikoi/ pursota pätkismoussea ensin reunoille ja sitten hillon päälle (saa olla reilusti).
- Murenna moussen päälle minttutäytekeksejä 4 kpl.
- Aseta nyt moussen ja keksien päälle kakkupohja.
- Lusikoi taas aprikoosihilloa ja jatka kuin edellä.
- Kakun kokoamisen edetessä voit levittää samalla reunoille moussea.
- Aseta viimeiseksi viimeinen kakkupohja päällimmäiseksi.
- Levitä päälle ja reunoille loput moussesta. Laita kakku jääkaappiin tekeytymään ja kovettumaan seuraavaan päivään.

KORISTELU

- Aseta kovettunut linnunpesä kakun päälle.
- Laita mintunlehtiä pesään, sekä kakun pinnalle.
- Laita linnunmunia pesään.
- Kakun reunassa olevat suklaapinnat: Sulata tummaa suklaata 25g mikrossa. Levitä sulaa suklaata palettiveitsellä reunaan.