Lakka-valkosuklaa hyydykekakku

11.04.2023
Kuohkeat mousset, rapealla keksipohjalla. Päällä marmoroitu lakkakiille joka antaa jo itsestään niin kauniin pinnan, ettei kakku välttämättä koristeita kaipaa. Lakan voi halutessaan vaihtaa johonkin muuhun marjaan.

Kakku on tehty 20cm irtopohjavuokaan. Kakusta tuli aika korkea noin 8 cm. Joten voit tehdä tällä ohjeella myös isompaan 22-23 cm vuokaan. Jos teet 25-26 cm, tee 1.5 kertainen annos.

Suosittelen käyttämään Dr. Oetkerin liivatelehtiä mousseissa. Moussesta tulee ihanan kuohkeita näillä määrillä. Ohjeen lopussa kätevä kauppalista kakun tarvikkeista.

12-15 hengen kakku

POHJA

• 200g Digestive-/ kaurakeksejä (käytin 50/50 kumpaakin)
• 80g voita

- Esivalmista irtopohjavuoka. Pingota leivinpaperi pohjalle. Aseta reunakalvo tai leivinpaperi sisäreunan ympärille. Huom! Jos teet kakun 20 cm vuokaan, käytä silloin korkeaa reunakalvoa. Kakusta tulee korkeampi kuin irtopohjavuoan reunat.
- Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi. Sekoita voisula keksimurun sekaan ja kaada seos esivalmistettuun vuokaan. Painele keksiseos tiiviiksi reunoille ja pohjalle. Vinkki! Saat särmät reunat kun painelet ensin reunat keksimurusta ja sitten vasta pohjan.
- Laita pohja kovettumaan jääkaappiin täytteen teon ajaksi.


VALKOSUKLAAMOUSSE 

(Anna valkosuklaamousse täytteen hyytyä n. 1h jääkaapissa ennen lakkamoussen lisäämistä)

• 145g valkosuklaata
• 1 dl kermaa (vispi- tai kuohukerma)
• 2 dl vispikermaa
• 100g tuorejuustoa
• 1 tl vaniljapastaa
• 2 kpl liivatelehteä 
• 1/4 dl vettä

- Pilko valkosuklaa pieniksi paloiksi ja laita kulhoon. Lämmitä kermaa 1 dl kiehuvan kuumaksi. Kaada kuuma kerma suklaapalojen joukkoon ja anna hetki seistä. Sekoita suklaa-kermaseos tasaiseksi. Jätä jäähtymään.
- Laita liivatelehdet kylmään veteen.
- Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Älä vatkaa aivan kovaksi vaahdoksi vaan jätä hieman pehmeäksi.
- Notkista tuorejuusto kulhossa ja lisää siihen vaniljapasta. Vatkaa sekaan myös valkosuklaaseos.
- Lämmitä vesi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita hyvin lämmitetyn veden joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon kokoajan vatkaten.
- Sekoita joukkoon kermavaahto.
- Kaada mousse keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Laita hyytymään jääkaappiin tunnin ajaksi.

LAKKAMOUSSE

• 500g Lakkaa (käytin pakastelakkaa jonka annoin sulaa jääkaapissa ennen kakun tekoa)
• 2 dl vispikermaa
• 200g lakkarahkaa
• 100g tuorejuustoa
• 1/2 dl sokeria
• 4 kpl liivatelehtiä
• 1/2 dl vettä

- Soseuta lakat. Paseeraa lakkasose vielä siivilän läpi. Paseerattua lakkaa tulee noin 270g. Mousseen tulee tästä 200g ja loput (3/4 dl) tulee kakun pintaan.
- Laita liivatelehdet kylmään veteen. Laita myös lakkakiilteeseen tuleva liivate jo veteen.
- Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Älä vatkaa aivan kovaksi vaahdoksi vaan jätä hieman pehmeäksi.
- Vatkaa toisessa kulhossa yhteen rahka ja tuorejuusto. Vatkaa joukkoon paseerattu lakkasose. Muista laittaa sosetta sivuun kiillettä varten 3/4 dl!
- Lämmitä vesi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita hyvin lämmitetyn veden joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuusto-rahka-lakkaseokseen kokoajan vatkaten.
- Sekoita kermavaahto joukkoon.
- Makeuta sokerilla.
- Kaada mousse valkosuklaamoussen päälle. Jätä kakku huoneenlämpöön ja tee heti lakkakiille!


MARMOROITU LAKKAKIILLE
 • 3/4 dl paseerattua lakkaa
•  1/4 dl vettä
•  1/4 dl sokeria
•  1 kpl liivatelehti

- Laita lakkasose, vesi ja sokeri kasariin. Lämmitä lähes kuumaksi. Purista liivatelehdestä ylimääräinen vesi ja lisää kasariin. Sekoita seos tasaiseksi ja jäähdytä. Saat seoksen nopeasti jäähdytettyä kun laitat sen kylmään vesihauteeseen.
- Lusikoi jäähtynyt lakkakiille lakkamoussen päälle. Vedä veitsellä kiille moussen sekaan edestakaisin, pyörivin liikkein.

- Laita kakku jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 


KORISTELU

• kermavaahtoa
• karkkeja
• lakkaa
• keksimurua


KAUPPALISTA
• 500g lakkaa + koristeeksi muutamia
• 200g tuorejuusto maustamaton
• 6 dl vispikermaa (5dl täytteisiin + 1 dl koristeluun)
• 1 prk (200g) lakkarahka
• digestive- / kaurakeksejä
• 145g valkosuklaa
• liivatelehtiä
• sokeria
• vaniljapastaa
• voita
• koristeeksi esim. karkkeja
• Irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia. Reunalle reunakalvoa.